Purjelento

Kuopion Ilmailuyhdistys ry

Kuopion Ilmailuyhdistyksessä harrastetaan purjelentoa nykyaikaisella kalustolla. Lentotoiminta on keskittynyt Rautavaaran lentokeskukseen (EFRA). 
Purjekonekalustoomme kuuluu yksipaikkaiset LS4-a ja LS7 -koneet sekä perus- ja jatkokoulutukseen käytettävä kaksipaikkainen DG-505 Orion. Harjoituskoneena on Iisalmesta lainattu Astir Jeans. Lisäksi peruskorjauksessa on vanhempaa polvea edustava K8-b -kone. Hinauksiin käytetään upouutta brittivalmisteista Skylaunch 2 -vintturia.
Uusia purjelentäjiä koulutetaan vuosittain. Jatkokoulutusta järjestetään matka-, taito,- ja pilvilentoon. 

Miten purjelentokone lentää?
Purjelentokone hinataan ilmaan tavallisesti moottorikoneella tai vintturilla. Muita lähtötapoja ovat autohinaus ja  joillakin koneilla omalla apumoottorilla suoritettu lentoonlähtö.Alkunousun jälkeen koneella liidetään käyttämällä korkeusenergiaa etenemiseen. Tavallisesti liitoluku on noin 30 ja siitä ylöspäin eli kilometrin korkeudesta kone liitää periaatteessa 30 kilometrin matkan. Ennen kuin korkeus loppuu, tulee lentäjän löytää nouseva ilmavirtaus eli termiikki. Ellei termiikkiä löydy, joudutaan laskeutumaan.Termiikki muodostuu siitä, että auringon säteily lämmittää maan pintaa, joka puolestaan vähitellen lämmittää maan pinnan lähellä olevaa ilmaa. Kun ilma lämpiää ympäristöään enemmän, se alkaa nousta ylöspäin, jolloin muodostuu termiikki. Kauniin sään poutapilvet ovat merkkeinä siitä, että lämmintä ilmaa on noussut ylös ja sen sisältämä kosteus tiivistynyt näkyväksi kosteudeksi.
Lisätietoja
Kuopion Ilmailuyhdistys ry
Facebook: Kuopion Ilmailuyhdistys ry.